LYNGEN

- Lyngen 2003
- Langdalstindane
- Holmbuktinden
- Henriktinden

Lyngenillä huhtikuussa 2003

Hannut Strömberg ja Väärälä sekä Rainer Mällinen kolusivat Lyngenin rinteitä huhtikuun viimeisellä viikolla. Kelit olivat kohdallaan - yöllä pientä pakkasta ja päivällä muutama plusaste. Lumi vaihteli puuterista kevätfirniin, ja suksille pääsi parin sadan metrin korkeudelta.

Neljän päivän saldona hieno leiripaikka, hyviä laskuja, venähtänyt nilkka eikä yhtään huiputusta. OIkean reunan linkeistä pääset matkalle mukaan. Kartoista näet summittaiset nousu- ja laskureitit: punainen on nousureitti (myös laskureitti, jos ei muita viivoja ole) ja mustat katkot laskureitti.

Leiripaikan valinta osui kohdalleen. Lakselvbuktin eteläpuolella, laakson pohjalla virtailevan joen itäpuolelta löytyi hieno ja kuiva mäntykangas oivalliseksi telttapaikaksi. Huomaa kätevän kokoinen retkikeitin.

Ylemmän kuvan taustalla häämöttävän Rasmustindenin välihuipun oli RTH & co käynyt laskemassa pari viikkoa aiemmin pääsiäisenä. Lähes vuoren juurelta, Elvevollin kylästä löytyy hyvä majapaikka, kuuden hengen mökki hintaan 600 NKr/vrk. Puh. +47 77 690 599, P. Knustad. Kertokaa terveisiä.

Tässä kartta alueesta.

->ylös

Langdalstindane

Ensimmäisen ja toisen päivän kohteeksi valikoitui kotimäki, leirin itäpuolella odotellut Langdalstindane. Ensimmäisenä iltana laskettiin vuoren pohjoisrinne n. 700 metrin korkeudelta ja seuraavana päivänä etelän puolelta pari vyöryränniä.

Leirin pystytyksen jälkeen päätimme siis suunnata läheisimmälle laskupaikalle. Langdalstindanen pohjoisseinämä näytti alhaalta päin ainakin lumiselta. Loppujen lopuksi nousimme vain alimmalle harjanteelle, noin 700 metrin korkeuteen.

Seurailimme puron vartta jonkin matkaa ylöspäin etsien ylityspaikkaa. Vaikka tämäkin reitti oli suhteellisen helppo ja kaunis, kätevintä olisi lähestyä puron eteläpuolen tienpohjaa pitkin.

Skinejä ei tarvinnut ajatella koko matkalla. Lumi oli todella kovaa ja kätevintä olisi ollut nousta cramppooneilla.

Vähän kuin olisi näkkileipää laskenut. Kantit eivät purreet ja paikoitellen noin 40-asteinen rinne vaati tarkkaavaisuutta.

Taustalla Ellendaltinden.

Laskun loppuosuus tiheässä koivikossa meni lähinnä viistolaskuksi ja puiden halailuksi. Ekan päivän saldo siis n. 700 nousumetriä ja saman verran laskua. Aikaa reissuun meni nelisen tuntia.

Toisena päivänä valitsimme eri nousureitin, ja osuimme sattumalta hakatulle linjalle. Langdalstindanen länsikärkeä seuraileva reitti oli myös suhteellisen helppo muutamaa jyrkkää kohtaa lukuun ottamatta.

Laskujen lähtöpaikka oli kutakuinkin sama kuin edellisenä päivänä. Ensimmäiset 150 metriä saatiin luikutella helpon leveää baanaa. Noin 550 metrin tienoilla seinämästä erkani muutamia rännejä, jotka olivat jyrkimmillään noin 40-asteisia. Auringon pehmittämä lumi teki laskemisen kuitenkin paljon edellispäivää helpompaa.

Rännejä pitkin pystyi laskemaan alas metsätielle asti. Tie kulki sopivasti puitten suojassa eikä lumi ollut päässyt sulamaan, joten sitä pitkin oli helppo luistella tarvittavat pari kilometriä takaisin autolle asti. Nousua ja laskua toisena päivänä kilometrin verran.

Tässä kartta alueesta.

->ylös

Holmbuktinden

Kolmantena päivänä oli tarkoitus skinnailla jonkun matkaa kohti Holmbuktindenin huippua, ja tehdä matkalla päätös kuinka ylös loppujen lopuksi mennään. Kuten tavallista, nälkä kasvoi syödessä jai käännymme takaisin vajaat sata metriä huipulta. Taivas oli menossa nopeasti pilveen, ja halusimme laskea erityisesti alaosan laviinipellon edes kohtuullisessa valaistuksessa.

Lyngenin korkeimman huipun Jiehkkevárrin kuuluisa jäätikkö Blåisen näkyi hyvin lähtöpaikalle. Meidän reittimme kääntyisi vasemmalle ennen jäätikköä.

Rainer hakemassa voimia ennen kovaa koitosta.

Tässä eläintieteilijöille purtavaa. Menomatkalla lukuisten ihmisjälkien joukosta löytyi myös tällaisia käpälänjälkiä.

Puolimatkan evästauko tuli tarpeeseen. Reitin raskain nousupätkä on 400-900 metrin välillä. Kaiken lisäksi ko. rinne oli vyörynyt aiemmin talvella tehden kapuamisesta entistäkin raskaampaa.

Ja taas tauolla. Reilun kilometrin korkeudella mahtavassa kattilalaaksossa kallion suojassa eväät maistuivat. Hieman aiemmin olimme törmänneet 11-henkiseen randonee-välineillä kulkevaan italialaisryhmään, joka asuu ja seilaa vuonoja troolarilla ja käy välillä huiputtamassa Lyngenin ja lähiseudun vuoria. Taukopaikan jälkeen tapasimme vielä reilun puoleenkymmentä norjalaista, jotka olivat käyneet Jiehkkevárrin huipulla.

Korkeutta on jo reilut 1300 metriä. Alhaalla siintää Sorfjorden. Matka jatkui ylöspäin vielä vajaan tunnin, mutta lopulta teimme (viisaan) päätöksen kääntyä alaspäin. Nousua päivälle tuli noin 1500 metriä, laskua vähän vähemmän ja aikaa kului reilut kahdeksan tuntia.

Punainen viiva näyttää suurpiirteisen nousu/laskureitin n. välille 800 - 1300 m. Huippu on merkattu punaisella kolmiolla - sinne tosin emme tällä kertaa päässeet. Vyöryalue oli kuta kuinkin viivan alaosan varjoalueen alapuolelta alaspäin n. 300 k.e.m matkan verran.

Tässä kartta alueesta.

->ylös

Viimeisenä päivänä pelasimme arpapeliä ja arvuuttelimme kartalta, mikä rinne voisi olla hyvässä laskukunnossa. Onni oli myötä, sillä saimme Rainerin kanssa ehdottomasti reissun parhaat laskut. Meidän hiihtäessämme Hannu paranteli nilkkaansa Tromsan kaupoissa.

Henriktindenille nousu ei sen sijaan ollut niitä helpoimpia. Jouduimme jyrkän, tiheän koivikon jälkeen vielä tiheämpään pajukkoon, jonka jälkeen oli vuorossa pohjia myöten upottava lumi. Puurajan jälkeen rinne loiveni ja skinnaamalla pääsi ripeästi eteenpäin.

Loivaa ja leveää, auringon vähän pehmittämää rinnettä olisi riittänyt vaikka koko komppanialle. Me yritimme parhaamme, muttemme saaneet tuhottua kuin pienen alueen. Loppulasku jokilaaksoon meni yllättävän kivuttomasti kapeaa puronuomaa pitkin. Nousua reilu kilsa, laskua vähän vähemmän, aikaa kuutisen tuntia.

Tässä kartta alueesta.

->ylös