Fjäll-telemark 2015

Kauden päätöstapahtuma keräsi Pallaksen lumisille kummuille jälleen mukavan kokoisen ja henkisen telluporukan. Tapahtumaan osallistuneet koukkupolvet olivat tänä vuonna selkeästi miettineet fjäll-telemark –teemaa, sillä lauantai aamuna tapahtuman aloituksessa hotellin rappusilla vilisi hienoja sarkahousuja, telluhameita, runsas variaatio erilaisia norjalaisvillapaitoja, lankkusuksia rotanloukuilla varustettuna ja taisi pari peruukkiakin silmissä vilahtaa sekä silmiä häikäiseviä neonpukuisia ”friistailereita”. Kirjavaa oli siis tunturinvalloittajien porukka ja hyvä niin.

Ilmassa oli havaittavissa myös kevään tuntua ja hehkua. Pallas tarjoili aamupäivällä uhkaavia pilviä telluilijoiden ylle samalla kun Pallaksen Pöllöt hioivat tellukuviolaskua kuntoon koko RTH:n telluporukan voimin. Ilmeisesti Pöllöjen jäätävät päänkäännöt ja sutjakat suksien sivallukset tepsivät sääilmiön muutokseen, sillä saimme hienon pilvipoudan Romanssikahviolle päivän piknik -lounasta varten. Soppa oli maukasta ja se maistui hyvältä vallan mainiossa ruokaseurassa.

Seuranmestaruuskilpailut olivat päivän jännityksen kohde. Rata sijaitsi offarilla, missä laskijalta vaadittiin urheata asennetta, vilkasta mielikuvitusta, annos telluilijan rohkeutta kohtuullisen vaativan hyppyrin ylittämiseen sekä konstia tuomarin lahjomiseen. Osanotto oli kerrassaan runsasta, reilut 20 värikästä suoritusta nähtiin tunturin laidalla. Kaikki suoritukset olivat mieleenpainuvia ja erittäin omaleimaisia. Suorituksen kokonaisuus pukeutumisesta lähtien ratkaisi kukkulan kuningattaren ja kuninkaan. Kisa oli erittäin tasaväkinen. Kisassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, sillä kaikki kisailijat kannustivat toisiaan ja katsomossa tuntui nauru ja huumori olevan valloillaan. Taisi siellä tasaiseen tahtiin myös naurun seasta ”sihahtelun ja poksahtelun” ääniäkin kuulua…

Tällä kertaa naisseuranmestariksi eli kuningattareksi suksitteli rohkealla telluniiauksella, hypyllä ja loppuasennolla Anna Manninen. Miesten kuninkuus piti ratkaista bonuskysymyksellä, sillä näiden kahden neonsankarin Andyn ja Tonyn suoritukset olivat niin tasaväkiset. Voiton vei Fast Tony, Topi Kiljunen super haarahypyllä, saatesanoillaan ja lennokkaalla yleisilmeellään. Kukkulan kuningas ja kuningatar palkittiin Angry Birds –linnuilla.

Pallas helli laskijoitaan keväisellä firnillä ja sopivalla poutapilvi säällä. Tämä päivä oli jälleen kokemuksen arvoinen ja naurun täyteinen. Matka jatkui mäenlaskun jälkeen hotellin ulkoterassille afterille, missä poreileva juoma maistui makoisalta keväisen auringon alla. Tämän jälkeen halukkaille oli tarjolla rantasaunan viihtyisää tunnelmaa. Löylyihin ja raikkaaseen tunturiavantoon oli hyvä päättää onnistunut laskupäivä, mikä lauteiden porinoista päätellen oli ollut erittäin onnistunut.

Sunnuntai-aamun aamupalalla havaittavissa oli mietintää ja ehkä jopa jonkin sorttin apeutta, sillä Pallaksen parkkipaikan liput liuhuivat onnellisina aika tarkalleen vaakatasossa. Laskijan mietityksen aiheeksi jäi miten tuo navakka tuulenvire vaikutti alamäki luikerteluun…. Mitään ei jätetty arvailujen varaan, vaan rohkeasti tellukansa liukui aamujumpan jälkeen kohti hissejä ottamaan vastaan päivän annin.

Ihmeiden aika ei ollut ohi. Kerrankin tuuli oli kyykkykansan ystävä puskien melkoisella voimalla hiihtäjää jopa ylämäkeen. Pallaksen ”satulaan” kivutessa ei tarvinnut kuin avata kädet vaakatasoon purjeeksi ja tuuli hoiti hissinomaisesti ylösmenon. Ikinä ylämäkeen hiihtäminen ei ole ollut näin helppoa. Kevät firnillä laskeminen oli sangen huikeaa hommaa omaa jälkeä piirrellessä Vatikurun pohjalle, missä pala kaunista Pallaksen maisemaa siinsi silmissä samalla kun laskija nautiskeli vauhdin hurmasta liukuen kohti Romanssikahvion hissiä. Oliko tämä se viimeinen lasku vai ….. vielä tekisi mieli … vielä kerta kiellon päälle?

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vielä viimeinen vilkaisu kohti tunturimaisemaa ennen kotimatkaa. Valkoiset laajat lumikentät kimmelsivät tuhansien timanttien lailla silmän kantamattomiin saaden katsojan mielen kiireettömäksi. Kun hieman lähemmin katsoi pyöreitä lumikumpuja valon ja varjojen vaihdellessa niiden ulkonäköä, sai tunne aikaan maireen hymyn kasvoille sekä ilon ja riemun sydämeen. Kiitos Pallas, Kiitos Fjäll-telemark tapahtumaan osallistuneille!

”Nähdä Pallas ja elää”

Fjäll

Pallaksen betonipaanat unohtuivat Pallaksen tarjoillessa taivaan tulia / Johanna A.

PALLAKSEN OFFARISESSIO 14.-15.2.2015

Pallas oli jälleen kerran pettämätön, laskemisen ollessa arpapeliä eli kääntyykö suksi vai ei, luonnon aito kauneus astui arvoon suureen. Tällä kertaa luontoäitee oli pieksenyt offarit sellaiseen kuntoon, että vanhallekin konkarille yhdenkin käännöksen onnistuminen toi varmasti suunnatonta onnistumisen riemua. Puuterikenttien odotellessa vielä myöhempää ajankohtaa, Pallas tarjoili puolestaan täyttä aurinkoa kohtuullisella tuulella. Lisäksi taivas loihti poikkeuksellisen värikästä valoshowta maalaten Pallaksen kummut vuoroin oranssin ja violetin värisiksi. Todellista Lapin lumoa ja parasta mielen hoitoa. Väillä näinkin.

11046929_10153274424639734_375543099_n 11047198_10153274424644734_1820138758_n

Perjantaina osa kurssilaisista oli saapunut jo hotelli Pallakselle aloittelemaan viikonlopun rientoja. Samalla kun seurasimme alppihiihdon MM – kisoja, aloitettiin epävirallisesti kurssi Pallaksen tunnelmallisessa baarissa tutustuen toisiimme ja viikonlopun agendaa kertaillen. Mieltä lämmitti erityisesti uusien telluilijoiden määrä ja vanhojen uudelleen ”herääminen” seuran touhuihin.

Lauantai aamuna polkaistiin kurssi käyntiin tuttuun tapaan Hotelli Pallaksen rappusilla yhteiskuvan virittelyn merkeissä. Offarikurssille loppujen lopuksi saapui n. 20 koukkupolvea suurin toivein löytää suksien alle pehmoista, nautinnollista valkoista kultaa. Neljä ryhmää lähti opettajien johdolla kohti tunturia. Jokaisella ryhmällä oli varmasti alkuunsa tekemistä saada sukset edes kääntymään, sillä lumi on joko sementtiä tai korppua, mistä humpsahti kuoren alle, minkä jälkeen sormi saattoikin mennä suuhun……. mitä tässä pitää tehdä :)? Päivän survival taito oli laskea kovaa oikolinjassa, tukka ojossa, pää kylmänä ja lujalla uskolla, että kyllä nuo lankut vielä joskus kääntyy, viimeistään puurajassa…. Telluilijan onneksi vastapainoa haastavalle lumelle tarjosivat hissinousujen ajan aurinko ja tykkylumipuut. Niitä ihaillessa unohtuivat peltiset rinteet ja lukemattomat facepläntit. Ryhmät 1 ja 2 keskittyivät käännös värkkäilyihin pienin tekniikkatipsein ja ryhmät 3-4 laskemisen lisäksi keskittyivät enemmän lumentutkimiseen ja analysointiin. Jostakin Vatikurun pohjalta oli löytynyt jopa puuterilumen tapaista soiroa saaden laskijoiden suuta hymyn suuntaan 🙂

Jälkihiihtoja pideltiin Pallaksen baarissa kertaillen ja muistellen lähinnä päivän mukkuja ja onnistuneita yhtä tai kahta käännöstä. Laatu korvasi määrän. Saunomisen ja illallisen jälkeen Pallaksen Pöllöt esittivät palan Suomen hiihtohistoriaa kaitafilmien muodossa. Pallaksen baarissa oli hymyileviä suita ja hilpeitä ajatuksia vanhojen filmien tarjoillessa osviittaa suksien kääntämisestä nahkamonoin ja pitkin puusuksin. Ilmassa oli suuren hiihtojuhlan tuntua J. Iltaa vauhditti vielä livemusa, mikä antoi sopivaa sykettä suoniin illan jatkoksi.

Sunnuntai aamu Pallaksella valkeni kauniin oranssina koko taivaan mitalla. Hieno aloitus tulevalle tellupäivälle J. Kaikki ryhmät lähtivät muistelemaan hyväksi havaittua käännös tekniikkaa eilisin kokemuksin. Lumen määrä ei ollut eiliseltä lisääntynyt, mutta selvää kehitystä oli vuorokauden aikana tapahtunut. Aitoja onnistumisia ja ilon aiheita oli ilmoilla enemmän kuin auringon säteitä taivaalla. Vaikka Pallas tarjoilikin tällä kertaa haasteellista laskemista etenkin aloitteleville offarilaskijoille, hyvää tässä on se, että kaikenlainen lumi ja lumenpinta tuntuu tämän jälkeen helpolta J. Sinnikäs harjoittelu ja telluilijan tahto lopulta toivat viikonlopun kiitoksen.

Pallas vaikenee mutta vain hetkeksi. Kiitos kaikille koukkupolville, teitte kurssista jälleen ainutlaatuisen.

Rth1

 

RTH Pyhällä 30.1.-1.2. / Jonas

Pyhätunturista on muodostunut yksi RTH:n vuotuisista vakiokohteista. Ohjelma oli jälleen kerran toimiva, sitä ei nimittäin ollut. Seuran puolesta oli varattuna mökki, jonne väki saapui perjantaina omia aikojaan. Lunta oli sadellut viikon mittaan reilusti joten edessä oli mietinnän paikka: Hissillä vai ilman? Erämaan kutsu veti enemmistön puoleensa ja kemijärveläisen paikallistuntemuksen tuella RTH:n reippailuosasto lähti koluamaan pehmeää lunta Ukonhatun suunnasta – hyvällä menestyksellä. Toinen porukka ei lähtenyt merta edemmäs kalaan vaan lähti hissien avulla näykkimään puuterihaaskaa muiden vapaalaskijoiden kanssa. Innokkaita laskijoita ei kuitenkaan ollut haitaksi asti ja taka-, sivu-, väli- ja etumaastoista riitti mainiosti laskettavaa kaikille. Lunta oli niin mukavasti, että iltapäivän viimeisetkin laskut Jacksonissa olivat jäljistä huolimatta yhä varsin hauskoja. Vieläpä kun Kallen talossa oli afterski ja musiikki kohdillaan, oli mainio laskupäivä sinetöity. Iltaohjelmassa oli seuraavan päivän suunnittelun lisäksi telemark-kulttuuria videomuodossa kapeiden suksien aikakaudelta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaina oli luonnollista suunnata jälleen Ukonhatun, eli Kakkosen suuntaan, sillä tuuli näytti pitävän tuolihissin suljettuna. Lauantain porukka oli nauttinut koskemattomista lumista eikä sunnuntaikaan ihan mahdoton päivä ollut. Yön aikana yltynyt tuuli oli kuitenkin liikutellut lunta ja laskupaikkojen valinta edellytti uutta harkintaa. Metsän suojasta löytyi mukavia siivuja laskettaviksi ja päivään mahtui yhteensä nelisen laskua. Lyhyitä toki, mutta niin hyvää kun Suomessa on tarjolla. Tulisteluun ei sunnuntaina kuitenkaan löytynyt aikaa, vaikka mökin luovutus olikin sovittu vasta neljäksi. Kaiken kaikkiaan tammi-helmikuun vaihde tarjosi jälleen parasta laatuaan. Lunta, mietoa pakkasta ja reipasta seuraa!

Hyvistä hiihtopäivistä ei useinkaan ehdi ottaa laskukuvia muistoksi, mutta seuraavassa videossa näkyy hieman viikonlopun tunnelmia. Karhun Jannelle kiitokset hienosta videosta!

Ajatuksia lumiturvallisuuden perusteista / Jonas

 

Pallaksen offarisessiioon on epäsäännöllisesti sisältynyt jonkinlaista lumiturvallisuusvalistusta. Tänä vuonna RTH halusi pyhittää lumiturvallisuusasioille kokonaisen päivän. Luostolla 17.1. järjestetty kurssipäivä oli seuran (lähi)historiassa ensimmäinen laatuaan. Yksi päivä ei kuitenkaan tee kenestäkään eksperttiä, mutta voi herättää valppautta, ymmärrystä ja lisää kysymyksiä.

Kurssipäivän ohjelmaan kuului aamupäivän mittainen luento, jota seurasi ulkoiluosuus. Luennolla keskusteltiin erilaisten vyöryjen syistä ja seurauksista. Vallitsevien sääolosuhteiden lisäksi on tärkeää ymmärtää mitä piilee houkuttelevan puuterikerroksen alla. Ulkona pääsimme testailemaan paikallisen lumipatjan rakennetta. Lumesta voisi puhua loputtomasti, mutta vasta paikanpäällä on mahdollista ymmärtää miten lumikerrokset ovat rakentuneet ja miltä heikot kerrokset tuntuvat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös uhrin paikallistaminen piipparin ja sondin avulla kuuluu jokaisen tunturihiihtelijän perustaitoihin. Henkilökohtaisten välineiden hallitseminen on ehdotonta tehokkaan pelastuksen kannalta ja tällä kertaa etsimme ”uhria” sukset jalassa alamäkeen laskien. Erilaiset etsinnät voivat olla hauskoja leikkejä, mutta ne eivät vielä tee vuorilla liikkumisesta yhtään turvallisempaa. Oleellista on kyllä osata käyttää erilaisia pelastustekniikoita mutta vielä oleellisempaa on tunnistaa vaarat ja välttää niille altistumista.

Riskinhallinnan perimmäinen kysymys: ”Mennä vai ei” pitäisi olla jokaisen oman harkinnan tulos. Se, mihin oma harkinta perustuu ei olekaan kovin yksiselitteinen seikka. Luottaako muiden vai omaan arviointiin? Varmaa on kuitenkin se, että ilman kokemusta ei oma arviointikyky kehity. Kysymykseen ”missä on turvallista laskea” emme saaneet yleispätevää vastausta, mutta työkaluja vaaran merkkien tulkitsemiseen kylläkin. Lumivyöry, vapaalaskijan vaaroista suurin, ei tapahdu ilman syytä, mutta tietyt olosuhteet tuottavat niitä varmasti. Kaksi suurinta syytä vyöryille ovat valitettavasti samoja, jotka tekevät itse laskemisestakin hauskaa. Riittävän jyrkkä rinne ja tarpeeksi lunta.

Kiitokset kouluttajalle, kurssitovereille sekä Luoston hotellille hyvistä puitteista. Myös Luoston ilta-, sekä hiihtokulttuuri tuli testattua. Sunnuntaina ei rinteessä juurikaan hiihtäjiä näkynyt, hyvää (ja turvalliseksi todettua) lunta senkin edestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tellukäännöksiä ja juhlahulinaa viikonloppuna by Milja

RTH:n historian 20. Oukun kurssi järjestettiin siis männä viikonloppuna. Mukana oli 24 innokasta telluilijaa, joita koutsasivat Rauni, Jasu ja Esa. Kuumetauti oli nujertanut Maijan petipotilaaksi, joten ryhmiä jouduttiin vähän rukkailemaan lauantaiaamuna. Improvisoitu ryhmäjako taisi kuitenk in onnistua hyvin ja ryhmät olivat sopivan kokoisia. Sää oli koko viikonlopun leppoisan lauha eli tällä kertaa suurin osa pärjäsi ilman paksuja untuvia 😉 Aika monelle tämä taisi olla tellukauden aloitus ja mikäs sen parempi tapa aloittaa kausi kuin klinikoimalla polvikulmia, asennon pituutta, käsien asentoa ym. Rinteessä nähtiin paljon onnistumisia, ahaa-elämyksiä ja todella isoja harppauksia taitotasossa sekä piruetteja, tanssiaskeleita, kuviolaskua ym kikkailua. Päällimmäisenä kurssista jäi ainakin allekirjoittaneen mieleen punaiset posket, iloiset ilmeet ja naurun remakat. Onhan se tellu vaan niin kivvaa! Kiitos kurssilaisille ja opettajille!

IMG_6795unnamed

Lauantain laskupäivän päätteeksi harjoitteita ja kokemuksia purettiin porukalla saunan lauteilla. Ounasvaaran pirttien rantasauna tarjosi kieltämättä upeat puitteet. Kerrankin ei tarvinnut arpoa, että kuka menee milloinkin lauteille ja odotella omaa vuoroaan, vaan koko porukka mahtui helposti löylyihin. Ja hyvät löylyt puukiukaasta saatiinkiin! Saunalta jatkettiin iltaa pirttien Kota-ravintolassa, jonne saatiin mukaan myös muutamia perustajajäseniä, joilta saimme kuulla huikeita tarinoita seuran alkuajoilta. Tähän loppuun vielä Niemen Petrin (yksi RTH:n perustajajäsenistä) onnittelukirje seuralle:

Avoin onnittelukirje Rovaniemen Telemark-hiihtäjille

”Mua puri telluhyttynen mut miksi suremaan.
Kun kauan sitten lääkkeen löysin siihen puremaan .
Laella Ounasvaaran huipun, päällä tellusuksien
on hyvä olo ollut mulla siitä laskien!”

Hyvää 20-vuotissyntymäpäivää Rovaniemen Telemark –hiihtäjät seuralle. Innostuin muistelemaan ja kaivelemaan arkistoja merkkivuoden kunniaksi. Sieltä löytyi mm. laulun sanat, jotka on muokattu Eppujen Baarikärpänen kappaleesta Sen lisäksi sieltä löytyi RTH:n perustamiskokouksen pöytäkirja. Seuran perustamiskokous pidettiin Rantavitikan yläasteella Rovaniemellä 5.5. 1994 klo 16.30-18.00. Paikalla olivat Jorma Kari, Teemu Ripatti, Mika Kuusimäki, Raimo Ojala, Erkki Herva, Pertti Vaskelainen… niin ja minä. Mika valittiin seuran puheenjohtajaksi, ja minut varalle ja koulutusvastaavaksi. Vaskelaisen vastuulle tuli kilpailutoiminta, Ramin vastuulle retkeily ja Ripatin Teemun vastuulle raha-asiat. Jäsenmaksuksi sovittiin 50 markkaa (vähän yli 8 euroa). Vuoden loppuun mennessä jäseniä oli kertynyt viitisenkymmentä.

Ekat sukseni oli kapeat ja 215 cm pitkät Atomicit ja jalassa vaelluskengän oloiset nahkamonot. Ei ollut 87-vuonna tietoakaan core-texistä tai korkeista muovimonoista. 90-luvun alun näkyviä telemark-tähtiä olivat Pekka Herva, Mikko Routala ja Raimo Ojala. Muistaakseni se oli Routalan ajatus, että Rolloon pitää perustaa seura. Ajatusta lähtivät viemään eteenpäin Kuusimäki, Ojala ja minä.

Homma lähti sukkelaan laajenemaan: jäsenmäärä kasvoi, Lapinkulta ryhtyi sponsoroimaan, hankittiin seuralle Sastalta puku ja suunniteltiin logo, retkeiltiin pitkin Lapinmaata, rakennettiin Hiihtomaa, tehtiin tiivistä yhteistyötä Ounasvaaran kanssa, pidettiin kursseja, treenattiin ja kisattiin menestyksellä. Vuoden 95-96 toimintasuunnitelmasta löytyi 42 eri tapahtumaa, johon seura osallistui. Jäseniä oli jo 160.

90-luvun puolessa välissä uutiskynnyksen ylittivät kilpailusuorituksillaan Raimo Ojala, Teemu Ripatti , Minnamari ja Milla Mattila, Vesa Vaskelainen ja Päivi Peteri. MM-tasolla Rolloa edustivat Milla, Teemu ja Raimo. Menestystäkin tuli: Raimo sijoittui 95-vuonna Lillehammerissa seitsemännelle sijalle ja Milla kakkoseksi Kanadan Whisler Mountainissa 96-vuonna. Millaa verrattiin Lapin Kansan jutussa (30.3.1996) Tanja Poutiaiseen. Miesten korkein MM-sijoitus taitaa olla Mikko Routalan hallussa vuodelta 1994, kuudes sija classicissa. Myöhemmin 90-lopulla Rolloa edusti MM-tasolla Vesa Vaskelainen.

Iso hali ja onnittelut teini-iän ylittäneelle seuralle. ”Jos sukset ei mee alaspäin niin missä vika on? Kai suksihuoltoryhmä on taas ollut vastuuton. Mut kun sä Lapin kultaa kaadat kurkkuus karheaan, niin eiköhän se suksi kanttaa jo kurviin kaarevaan!

Vain rohkeat kaatuvat eteenpäin!

Petri Niemi
Turussa 6.12.2014

Puheenjohtajan terveiset

Hello vain kaikille!!

Niin kuin olette varmasti jo seuran face-sivuilta huomanneet, hallituksessa on tapahtunut muutoksia. Monivuotiset, puheenjohtaja ja tiedottaja, ovat luovuttaneet seuranjohtamisen uusiin käsiin. Ensimmäisenä ISOT kiitokset Johannalle ja Annille loistavasta työstä ”männä” vuosina.

No niin, olen siis Konttisen Juha ja olen ottanut vastuulleni seuran luotsaamisen kohti vuotta 2015.

Lajin parissa on itselläni ehtinyt vierähtää jo n.22 vuotta ja olen seurassa ollut vuosien varrella mukana opetushommissa muistaakseni Oukun kurssilla 2006 ensimmäisen kerran.

Tämä vuosihan on seuran 20-juhlavuosi ja sitä varten olemme järjestämässä Oukun Pirteillä ”fästit” 13.12.2014, joihin toivoisinkin mahdollisimman monen pääsevän.

Toivoisin myös seuran jäsenistöltä rohkeasti ehdotuksia ja ideoita seuran kehittämiseksi ja uudistetuille nettisivuillemme avautuvan blogin runsasta käyttöä. Minulle saa laittaa ideaoita ja terveisiä rth.puheenjohtaja(at)gmail.com tai soittaakin saa.

Spread Telemark & Prosper!!!!

Alkutalvi terveisin,

Juha

Hello world!

RTH:n tapahtumista ja reissuista voit lukea blogin kautta kunhan kausi pyörähtää käyntiin Oukulla joulukuussa.

Myös jäsenten blogikirjoitukset reissuista ja tapahtumista ovat enemmän kuin tervetulleita. Ota yhteyttä sihteeriin (rth.sihteeri(at)gmail.com) mikäli haluat kirjoittaa blogiin.