RTH Pyhällä 30.1.-1.2. / Jonas

Pyhätunturista on muodostunut yksi RTH:n vuotuisista vakiokohteista. Ohjelma oli jälleen kerran toimiva, sitä ei nimittäin ollut. Seuran puolesta oli varattuna mökki, jonne väki saapui perjantaina omia aikojaan. Lunta oli sadellut viikon mittaan reilusti joten edessä oli mietinnän paikka: Hissillä vai ilman? Erämaan kutsu veti enemmistön puoleensa ja kemijärveläisen paikallistuntemuksen tuella RTH:n reippailuosasto lähti koluamaan pehmeää lunta Ukonhatun suunnasta – hyvällä menestyksellä. Toinen porukka ei lähtenyt merta edemmäs kalaan vaan lähti hissien avulla näykkimään puuterihaaskaa muiden vapaalaskijoiden kanssa. Innokkaita laskijoita ei kuitenkaan ollut haitaksi asti ja taka-, sivu-, väli- ja etumaastoista riitti mainiosti laskettavaa kaikille. Lunta oli niin mukavasti, että iltapäivän viimeisetkin laskut Jacksonissa olivat jäljistä huolimatta yhä varsin hauskoja. Vieläpä kun Kallen talossa oli afterski ja musiikki kohdillaan, oli mainio laskupäivä sinetöity. Iltaohjelmassa oli seuraavan päivän suunnittelun lisäksi telemark-kulttuuria videomuodossa kapeiden suksien aikakaudelta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaina oli luonnollista suunnata jälleen Ukonhatun, eli Kakkosen suuntaan, sillä tuuli näytti pitävän tuolihissin suljettuna. Lauantain porukka oli nauttinut koskemattomista lumista eikä sunnuntaikaan ihan mahdoton päivä ollut. Yön aikana yltynyt tuuli oli kuitenkin liikutellut lunta ja laskupaikkojen valinta edellytti uutta harkintaa. Metsän suojasta löytyi mukavia siivuja laskettaviksi ja päivään mahtui yhteensä nelisen laskua. Lyhyitä toki, mutta niin hyvää kun Suomessa on tarjolla. Tulisteluun ei sunnuntaina kuitenkaan löytynyt aikaa, vaikka mökin luovutus olikin sovittu vasta neljäksi. Kaiken kaikkiaan tammi-helmikuun vaihde tarjosi jälleen parasta laatuaan. Lunta, mietoa pakkasta ja reipasta seuraa!

Hyvistä hiihtopäivistä ei useinkaan ehdi ottaa laskukuvia muistoksi, mutta seuraavassa videossa näkyy hieman viikonlopun tunnelmia. Karhun Jannelle kiitokset hienosta videosta!