Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2014

Tellukäännöksiä ja juhlahulinaa viikonloppuna by Milja

RTH:n historian 20. Oukun kurssi järjestettiin siis männä viikonloppuna. Mukana oli 24 innokasta telluilijaa, joita koutsasivat Rauni, Jasu ja Esa. Kuumetauti oli nujertanut Maijan petipotilaaksi, joten ryhmiä jouduttiin vähän rukkailemaan lauantaiaamuna. Improvisoitu ryhmäjako taisi kuitenk in onnistua hyvin ja ryhmät olivat sopivan kokoisia. Sää oli koko viikonlopun leppoisan lauha eli tällä kertaa suurin osa pärjäsi ilman paksuja untuvia 😉 Aika monelle tämä taisi olla tellukauden aloitus ja mikäs sen parempi tapa aloittaa kausi kuin klinikoimalla polvikulmia, asennon pituutta, käsien asentoa ym. Rinteessä nähtiin paljon onnistumisia, ahaa-elämyksiä ja todella isoja harppauksia taitotasossa sekä piruetteja, tanssiaskeleita, kuviolaskua ym kikkailua. Päällimmäisenä kurssista jäi ainakin allekirjoittaneen mieleen punaiset posket, iloiset ilmeet ja naurun remakat. Onhan se tellu vaan niin kivvaa! Kiitos kurssilaisille ja opettajille!

IMG_6795unnamed

Lauantain laskupäivän päätteeksi harjoitteita ja kokemuksia purettiin porukalla saunan lauteilla. Ounasvaaran pirttien rantasauna tarjosi kieltämättä upeat puitteet. Kerrankin ei tarvinnut arpoa, että kuka menee milloinkin lauteille ja odotella omaa vuoroaan, vaan koko porukka mahtui helposti löylyihin. Ja hyvät löylyt puukiukaasta saatiinkiin! Saunalta jatkettiin iltaa pirttien Kota-ravintolassa, jonne saatiin mukaan myös muutamia perustajajäseniä, joilta saimme kuulla huikeita tarinoita seuran alkuajoilta. Tähän loppuun vielä Niemen Petrin (yksi RTH:n perustajajäsenistä) onnittelukirje seuralle:

Avoin onnittelukirje Rovaniemen Telemark-hiihtäjille

”Mua puri telluhyttynen mut miksi suremaan.
Kun kauan sitten lääkkeen löysin siihen puremaan .
Laella Ounasvaaran huipun, päällä tellusuksien
on hyvä olo ollut mulla siitä laskien!”

Hyvää 20-vuotissyntymäpäivää Rovaniemen Telemark –hiihtäjät seuralle. Innostuin muistelemaan ja kaivelemaan arkistoja merkkivuoden kunniaksi. Sieltä löytyi mm. laulun sanat, jotka on muokattu Eppujen Baarikärpänen kappaleesta Sen lisäksi sieltä löytyi RTH:n perustamiskokouksen pöytäkirja. Seuran perustamiskokous pidettiin Rantavitikan yläasteella Rovaniemellä 5.5. 1994 klo 16.30-18.00. Paikalla olivat Jorma Kari, Teemu Ripatti, Mika Kuusimäki, Raimo Ojala, Erkki Herva, Pertti Vaskelainen… niin ja minä. Mika valittiin seuran puheenjohtajaksi, ja minut varalle ja koulutusvastaavaksi. Vaskelaisen vastuulle tuli kilpailutoiminta, Ramin vastuulle retkeily ja Ripatin Teemun vastuulle raha-asiat. Jäsenmaksuksi sovittiin 50 markkaa (vähän yli 8 euroa). Vuoden loppuun mennessä jäseniä oli kertynyt viitisenkymmentä.

Ekat sukseni oli kapeat ja 215 cm pitkät Atomicit ja jalassa vaelluskengän oloiset nahkamonot. Ei ollut 87-vuonna tietoakaan core-texistä tai korkeista muovimonoista. 90-luvun alun näkyviä telemark-tähtiä olivat Pekka Herva, Mikko Routala ja Raimo Ojala. Muistaakseni se oli Routalan ajatus, että Rolloon pitää perustaa seura. Ajatusta lähtivät viemään eteenpäin Kuusimäki, Ojala ja minä.

Homma lähti sukkelaan laajenemaan: jäsenmäärä kasvoi, Lapinkulta ryhtyi sponsoroimaan, hankittiin seuralle Sastalta puku ja suunniteltiin logo, retkeiltiin pitkin Lapinmaata, rakennettiin Hiihtomaa, tehtiin tiivistä yhteistyötä Ounasvaaran kanssa, pidettiin kursseja, treenattiin ja kisattiin menestyksellä. Vuoden 95-96 toimintasuunnitelmasta löytyi 42 eri tapahtumaa, johon seura osallistui. Jäseniä oli jo 160.

90-luvun puolessa välissä uutiskynnyksen ylittivät kilpailusuorituksillaan Raimo Ojala, Teemu Ripatti , Minnamari ja Milla Mattila, Vesa Vaskelainen ja Päivi Peteri. MM-tasolla Rolloa edustivat Milla, Teemu ja Raimo. Menestystäkin tuli: Raimo sijoittui 95-vuonna Lillehammerissa seitsemännelle sijalle ja Milla kakkoseksi Kanadan Whisler Mountainissa 96-vuonna. Millaa verrattiin Lapin Kansan jutussa (30.3.1996) Tanja Poutiaiseen. Miesten korkein MM-sijoitus taitaa olla Mikko Routalan hallussa vuodelta 1994, kuudes sija classicissa. Myöhemmin 90-lopulla Rolloa edusti MM-tasolla Vesa Vaskelainen.

Iso hali ja onnittelut teini-iän ylittäneelle seuralle. ”Jos sukset ei mee alaspäin niin missä vika on? Kai suksihuoltoryhmä on taas ollut vastuuton. Mut kun sä Lapin kultaa kaadat kurkkuus karheaan, niin eiköhän se suksi kanttaa jo kurviin kaarevaan!

Vain rohkeat kaatuvat eteenpäin!

Petri Niemi
Turussa 6.12.2014